Joka toinen vuosi järjestettävä Suomen Yrittäjien Kuntabarometri-kysely kartoittaa kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti.
Vihtiläiset yrittäjät antoivat kotikunnalleen tutkimuksessa hyvät arvosanat. Erityisesti Vihdin kunnan yrityspalvelut saivat kiitosta; yrityspalvelut sijoittuivat keskiarvollaan 3,69 Uudenmaan Yrittäjien toimialueen kokonaisarvosanassa neljän kärkeen. Kyselyn vihtiläisistä vastaajista myös lähes puolet koki, että yrityspalvelujen antama tuki yritystoiminnan kehittämiseen on kehittynyt merkittävästi tai jonkin verran. Tärkeimpinä yrityspalveluina vastaajat pitivät verkostoitumista, aloittavan yrittäjän palveluita sekä rahoitus- ja investointineuvontaa.
Kokonaisrankingissa Vihdin keskiarvo oli 3,20, joka on hyvällä tasolla. Lukema sisältää jo elinkeinopalvelujen tavoitteellisen kehitystyön tuomaa nousua verrattuna neljän vuoden takaiseen tutkimukseen, jonka keskiarvoa 2,80 pidetään arvioinnin lähtötasona. Kuntastrategiassa tavoitetasoksi on asetettu yli 3,5, jolla Vihti tulee sijoittumaan keskikokoisten kuntien TOP15 joukkoon. Muita yleisiä kokonaisranking-keskiarvoja tutkimuksessa olivat:
- koko Suomi 3,13
- Uudenmaan Yrittäjät 2,93
- Espoo 2,80
- Vantaa 2,58
- Helsinki 2,40
- isot kunnat 2,90
- keskikokoiset kunnat 3,21
- pienet kunnat 3,18
Suomen Yrittäjien Kuntabarometri-kysely on toteutettu yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa 12.2.–8.4.2024 sähköpostitse informoituna internet-kyselynä. Kyselyyn vastasi 9 627 yrittäjää. Vihdissä kyselyyn vastasi 43 yrittäjää, joista 24 vastaajaa on palvelujen, 8 kaupan, 7 rakentamisen, 3 teollisuuden ja 1 alkutuotannon toimialoilta.
Suomen Yrittäjien Kuntabarometri 2024 -tutkimukseen voi tutustua tarkemmin Taloustutkimuksen sivuilla.
Lisätiedot
Mika Herpiö, elinvoimajohtaja, puh. 050 576 6256, mika.herpio(at)vihti.fi
Mika Partanen, elinkeinopäällikkö, puh. 044 752 2364, mika.partanen(at).vihti.fi
Essi Piirojärvi, vs. kunnanjohtaja, puh. 040 168 5451, essi.piirojarvi(at)vihti.fi
Kuvassa vihtiläisen SB Bakery -tilauskonditorian tuotetarjontaa.